sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Night at the museum (2006)

Katsoin Ben Stillerin tähdittämän ja Shawn Levyn (Villi tusina, Just married) ohjaaman Night at the museum - Yö museossa (Night at the museum) elokuvan televisiosta. Olin nähnyt elokuvan aikaisemminkin elokuvateatterissa, mutta halusin nähdä sen uudestaan, koska muistin elokuvan hillittömän hauskaksi.
 
Elokuvassa Ben Stiller esittää Larry Daleyta, miestä jolla on poika, ex-vaimo ja liuta laskuja. Larry on yrittänyt elättää itseään epäonnekkaasti keksinnöillä, kuten sormien napsautuksella sammuvat ja syttyvät valot. Taloudelliseen epävakauteen ja jatkuvaan muuttamiseen kyllästynyt Larryn Nick-poika (Jake Cherry) on syy miksi Larry hakee vihdoin vakituista työtä museon yövartijana. Työ ei ole kuitenkaan ihan tavallinen homma, koska museon esillä olevat hahmot heräävät aina eloon öisin Ahkmenrahn taulun taijan voimasta.

 
Elokuvassa on hauska konsepti; eloon heräävä museo. Voin kuvitella, että varsinkin lapset ovat innoissaan tästä elokuvasta. Näin aikuisen ihmisen näkökulmasta eräitä seikkoja olisi voinut kuitenkin editoida pois, kuten Larryn kohtaamiset Dexter-nimisen apinan kanssa. Ihan veikeä kaveri, mutta ilkikurisen apinan hassuttelut ei oikein jaksa enää innostaa. Olisin myös editoinut elokuvasta sekoilun mölyävien hunnien kanssa.

Elokuvan parhainta antia ovatkin mielestäni Ben Stillerin luontainen komedian taju sekä mehukkaat sivuosat. Robin Williams on uskottava ex-presidentti Rooseveltina, joka isällisesti ohjeistaa Larrya elämänvalinnoissaan ja Owen Wilson (Jedediah) sekä Steve Coogan (Octavius) ovat huvittavia pienoismallikokoisina riitapukareina. Ricky Gervais tekee taas sen mistä hänet parhaiten tunnetaan museon asioista tietämättömänä johtajana - Brilliant!

Elokuvan suola löytyy kuitenkin eläkkeelle siirtyvistä yövartijoista. Dick van Dyke, Mickey Rooney ja Bill Cobb ovat mainioita vanhoina papparoina, joilla on vielä pilkettä silmäkulmassa. Rooney on kuin piirroselokuvanhahmo, vähän Kippari-Kallen tapaan: nyrkit usein pystyssä ja naama näkkärillä. Tavallaan tarina on aika hajanainen, koska siinä on niin paljon meneillään; Ben Stillerin monologimaiset hassuttelujaksot, miniatyyrien seikkailut, Nick-pojan häpeä isäänsä, eläkkeelle siirtyvien vartijoiden juonittelu, Ahkmenrahn herääminen ja tämän taulun pelastaminen sekä Rooseveltin ja Larryn ihastumiset. Elokuvassa on paljon hyviä elementtejä, mutta valitettavasti hauskuus ei riittänytkään enää toiseen katselukertaan. Elokuva oli kyllä ihan hauska, mutta ei niin hauska.

Jos pitää Ben Stilleristä, niin viihtyy myös tämän elokuvan parissa. Ainakin yhden katselukerran ajan.

 ***










Ohjaaja: Shawn Levy
Pääosissa: Ben Stiller, Carla Gugino, Ricky Gervais
Kesto: 108min
Valmistusmaa: USA, UK

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa voiman pimeälle puolelle.

    Jotenkin rohkenin olettaakin, että tekin astutte Bloggeriin, kun näemmä nuo Vuodatuksen ongelmat ovat massiivisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)

      Joo, alkoi hieman kyrsimään tuo ongelmavyyhti nimeltä Vuodatus.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.