sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 31. heinäkuuta 2012

The Killing room (2009)

Katsoin viedeovuokraamosta käytettynä ostetun The Killing roomin. En tiennyt elokuvasta mitään ennakkoon, mutta sen kansikuva sekä vertaus elokuviin Saw sekä Cube houkuttelivat ostoon. En viitsi hirveästi elokuvan juonta avata, ettei elokuvaa näkemättömän katselijan kokemus laimene. Parasta nimittäin oli se ettei tiennyt mitä odottaa.

Elokuvassa neljä varallisuudeltaan heikkoa henkilöä (Timothy Hutton, Nick Cannon, Clea DuVall ja Shea Whigham) osallistuvat vapaaehtoisina tieteelliseen tutkimukseen kohtuullisen palkkion toivossa. Kokeen on järjestänyt  jo kauan sitten lopetettu hallituksen "mind control" -ryhmä, joka on uudelleen aktivoitu WTC-iskujen jälkeen. Tätä testiryhmä ei kuitenkaan tiedä. Kokeen johtajana toimi mainio Peter Stormare ja kokeen pääpsykologina Chloë Sevigny.


Olin elokuvasta hyvin positiivisesti yllättynyt, koska kuten jo sanoin; en tiennyt mitä odottaa. Imdb-sivustolla elokuva ei ole kuitenkaan saanut kuin vaivaiset 5,7 tähteä. Tämä voi johtua siitä, että ihmiset pitävät klippiä halpana saw/cube-elokuvien kopiona. Minä kuitenkin tykkään genrestä jossa ihmiset joutuvat jonkinlaisen "mind gamingin" kohteiksi, enkä koe että tyylilaji olisi  loppuun kulutettu.

Ei elokuva kuitenkaan täydellinen ollut vaan esimerkiksi parin henkilön näyttelijäsuorituksissa olisi ollut toivomisen varaa. Tykkään yleensä Sevignyn roolityöstä, mutta tässä hän oli jotenkin hyvin jäykkä (jäykempi kuin yleensä) ja persoonaton. Hutton oli puolestaan loistava!

Elokuva alkoi ja loppui erittäin vahvasti, mutta keskelle olisi toivonut sitä huipennusta hieman korostetummin. Muutenkin niin herkullisen aiheen ympärille olisi voinut kehitellä ehkä vielä hieman kiehtovampia juonikuvioita. Miinuksista huolimatta...

Kuukauden positiivinen yllättäjä!

***1/2
Ohjaaja: Jonathan Liebesman (The Texas Chainsaw Massacre: The Beginning)
Pääosissa: Nick Cannon, Clea DuVall  ja Timothy Hutton
Kesto: 93min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.