sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 31. heinäkuuta 2012

The Tree of life (2011)

Kävin katsomassa tiistaina elokuvan josta lähti kesken ainakin 6 ihmistä. Elokuva oli Terrence Malicin ohjaama The Tree of life.

Elokuvan tapahtumat keskittyvät 50-luvulla elävään uskonnolliseen aviopariin, jolla on kolme poikaa. Isää esittää Brad Pitt ja äitiä vähemmän nähty Jessica Chastain. Elokuvassa seurataan avioparin vanhimman lapsen Jack'in (nuorena:Hunter McCracken/ vanhana:Sean Penn) elämänkaarta aina evoluutiosta alkaen. Jack pohtii aikuisena nuoruuttaan 50-luvulla; Isänsä ankaraa kasvatusta, äitinsä rakastavaa lempeyttä sekä veljensä kuolemaa.


En ole aikaisemmin nähnyt, että elokuvaa oltaisiin tehty samankaltaisesti. Tämä oli ehkä jonkun Art house -elokuvan sekä Avaruusseikkailu 2001:n sekasikiö. Kaverini sanoin: visuaalista runoutta. Elokuvaa onkin tämän takia suhteellisen haasteellista arvostella. Elokuvan jälkeen mieleeni tulivat kuitenkin lauseet: Visuaalisesti hieno sekä ihan liian pitkä (2h18min). Elokuvaa olisi huomattavasti parantanut mielestäni tiivistäminen.

Elokuvan alussa on pitkä kuvaus maan synnysta; kosmoksesta, vesistöstä maalle kömyävästä olennosta, dinosauruksista sekä muusta luonnon kauneudesta. Tämän pitkän alkujakson aikana ihmiset poistuivat salista jos olivat poistuakseen (odottivat varmaan jotain kepeää "Brad Pitt -elokuvaa/ En syytä heitä). Minä puolestani katson mielelläni National Geographic:in tyyppistä materiaalia, joten alkujakso ei tuottanut minulle suurta tuskaa (tuska tuli myöhemmin). Kuvaus oli mielestäni rentouttavaa ja siinä tuli mukavasti maapallon/universumimme hienot puolet esiin.

Jackin varttumista lapsosesta nuorukaiseksi oli myös mukava katsella. Siinä sai toimia sivustakatsojana jonkun toisen elämän tärkeissä hetkissä, kuten syntymässä, ensi askeleissa ja kivun kohtaamisessa. Jackin nuoruusvuosiin keskittynyt osio oli kuitenkin mielestäni aivan liian pitkä eikä tuonut pituudellaan mitään oleellista elokuvan sisältöön. Elokuvassa häiritsi myös ajatus, että kaikki elämä on Jumalan alullepanemaa, kuten alun evoluutio. Elokuvan vanhemmat saivat myös "oikeutuksen" lapsen kuolemalleen, koska "Jumala antaa ja Jumala ottaa". Elokuva päättyi siihen kun Jackin äiti sanoo "taivaalle/Jumalalle" että hän saa tämän pojan.

Brad Pitt oli ihan hyvä ankaran isän roolissa. Ehkä hänestä näkyi ajoittain pieni "näytteleminen" eikä hän ollut silloin täysin uskottava. Yleisesti ottaen kuitenkin oikein mainio. Elokuvan äiti oli taas erinomainen rakastavana, huolettomana ja hieman alistuvana naishenkilönä. Hänen olemuksensa sopi täysin roolihahmon herkkään tapaan olla ja elää.

Luin jostain, että ohjaaja-Terrencen oma pikkuveli olisi tehnyt itsemurhan ja että Terrence olisi syyttänyt itseään tästä kuolemasta, koska hänen isänsä oli pyytänyt  aikaisemmin häntä menemään veljensä luokse, koska tällä meni huonosti. Terrence ei ollut kuitenkaan suostunut. Elokuva saattaakin heijastella näitä ohjaajan omia kokemuksia ja syyllisyyden tunteita vaikka elokuvassa ei Jackin veljen kuoleman syy suoranaisesti selviäkään.

Veljelleni sanoin, että The Tree of life oli kuin kärsimysmatka jonka lopussa seisoi katharsis. :D En siis kadu, että katsoin elokuvan vaikka se ei aina helppoa ollutkaan.

***1/2












Ohjaaja: Terrence Malick (Veteen piirretty viiva, The New World)
Pääosissa:Brad Pitt, Sean Penn ja Jessica Chastain
Kesto: 2h18min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.