sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 2. elokuuta 2012

711/1001 The Terminator (1984)

Tästä se kaikki alkoi. Katsoin taas televisiosta tulleen Terminaattorin (The Terminator). Ja kyllä, minulla on se myös DVD-hyllyssä ja kyllä, olen nähnyt elokuvan miljoona kertaa aikaisemminkin. Ykkönen on kovasta kulutuksestaan huolimatta jäänyt kuitenkin vähemmälle katsannalle kuin seuraajansa.

Uutisista kuuluu, että perheenäiti nimeltään Sarah Connor on murhattu. Tarjoilijana toimiva murhatun kaima Sarah Connor (Linda Hamilton) katselee uutisia ja ihmettelee yhteensattumaa. Kun toinenkin Sarah Connor murhataan, alkaa se oikea Sarah Connor olla aika huolissaan.

Käy ilmi, että Sarahia vainoaa kyborgi (Arnold Schwarzenegger), joka on tullut tulevaisuudesta tuhoamaan kapinallisten johtajan - John Connorin - äidin. Myös herra nimeltä Kyle Reese (Michael Biehn) on tullut tulevaisuudesta, mutta hänen missionaan on puolestaan suojella Sarahia. Poliisi (mm. Lance Henriksen) on nimittäin aikasta avuton kaiken tieltään tuhoavan Terminaattorin edessä.

Ihmiskuori alkaa rapistumaan.

Ensimmäistä Terminaattori-elokuvaa pidetään yleensä heikompana kuin sen toista osaa. Myös minä olen sitä mieltä, että vaikka tämä ykkönen olikin toimivampi kuin muistin, niin kyllä se kakkonen tylyttää kovempaa. Ei elokuvaa mitenkään heikentävä, mutta en muistanutkaan miten "teennäiseltä" Arskan naama näytti yllä olevassa kuvassa tapahtuneessa silmänpoisto-kohtauksessa. En ainakaan pienempänä huomannut kohtauksessa mitään erikoista.

On vaikea uskoa, että tämän elokuvan Linda Hamiltonista kuoriutuu kakkososan yhdellä kädellä haulikon lataava kone; Hän on herttainen, pehmeä ja empaattinen - totaalinen vastakohta tulevaisuuden Sarahille. Joten siis täydellinen valinta Sarah Connorin rooliin. Arska on puolestaan kivikasvoineen täydellinen terminaattori. Repliikkejä ei juurikaan ole ja ilme pysyy samana. Myös hänestä on vaikea uskoa, että sama mies näyttelee kakkososan tunteita oppivaa masiinaa. En ole vielä nähnyt uusinta terminaattoria (Terminartor:Salvation) ja minun puolesta Terminaattori 3:sta ei olla koskaan tehtykään. Joten en niitä nyt tässä kontekstissa kommentoi.

Michael Biehn on silmäkarkki, joka osaa näytellä sotilaskurin omaavaa toiminnanmiestä. Rooli miltei toistuu Aliensissa. Elokuvassa on myös toinen näyttelijä Aliensista, nimittäin Bishop eli Lance Henriksen. Ohjaaja-Cameron ilmeisesti tykästyi miehiin tässä Terminaattorissa ja halusi heidät mukaan myös Aliensiin. Ja onhan Lance kova!

Aikasta erinomainen elokuva, jonka seuraaja onkin sitten sitä itseään.

****

Ohjaaja: James Cameron (Aliens, Titanic)
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Linda Hamilton ja Michael Biehn
Kesto: 107min
Valmistusmaa: UK, USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.