sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 1. elokuuta 2012

803/1001 The Killer/ Die Xue Shuang Xiong (1989)

Katsastin veljeltäni yli vuoden lainassa olleen The Killerin (Die Xue Shuang Xiong) , että voisin palauttaa sen aattona. Elokuva on kenties John Woon tunnetuin teos, joka aloitti uuden trendin elokuvien tekemisen saralla. Muun muassa ohjaajat kuten Tarantino sekä Rodriguez ovat ottaneet elokuvasta vaikutteita. Odotin siis elokuvalta paljon - liikaakin.

Ihmisiä työkseen murhaava Ah Jong (Yun-Fat Chow) on tottunut tekemään työnsä tietyn kaavan mukaan; Hänen ystävänsä tuo kirkkoon työtehtävän, aseet ja lopuksi rahat. Viimeiseksi kaavailemallaan työtehtävällä käy kuitenkin hassusti kun hän onnistuu tuhoamaan vahingossa Jenny (Sally Yeh) nimisen naisen silmät, niin että tämä miltei sokeutuu. Ah Jong rakastuu tyttöön ja heistä tulee pari. Kaiken lisäksi Ah Jong ei saa työtehtävästään muuta kuin paperia, koska hänen ystävänsä on pomonsa painostuksesta joutunut pettämään hänet. Ah Jongin tuijottaessa ystävänsä aseen piippuun, onnistuu hän pakenemaan tilanteesta ja teilaa siinä samalla aikamoisen kasan häntä vastaan kääntyneitä rikollisia.

Ah Jongin paetessa rikollisliigaa on hän myös verilöylynsä seurauksesta onnistunut usuttamaan kytät peräänsä, johtavana poliisina Li Ying (Danny Lee). Ah Jongia vainoavien rikollisten osoittautuessa pahemmiksi kuin empaattisen Ah Jongin, lyöttäytyy Li Ying hänen kanssaan yhteen. Myös Ah Jongin petturiystävä katuu tekoaan ja päättää hommata Ah Jongin rahat, oman henkensä uhalla, hänelle takaisin. Palkkamurhaajan sekä Li Yingin välille muodostuu nopeasti ystävyysside; Ah Jong saa lempinimekseen Mickey Mouse (uusissa tekstityksissä Shrimp Head, koska Woo pelkäsi tekijänoikeussyytettä Disneyltä) ja Li Ying saa lempinimekseen Dumbo (uusissa tekstityksissä Runt).
Elokuva päättyy kirkolle, missä käydään eeppinen lopputaistelu uusien ystävysten sekä rikollisliigan välillä - punaista maalia säästelemättä.

Selät vastakkain taistellen; palkkamurhaaja (vas.) ja poliisi (oik.).

Tämä elokuva oli enemmän kuin pelkkä toimintaelokuva, se oli taidetta. Sen pioneerimaista luonnetta ei voi muuta kuin arvostaa. Minun ongelmani oli se, että olen nähnyt niin paljon - liikaa - tämän elokuvan kopioita, että tämän elokuvan uniikkius katosi niiden muiden elokuvien alle. Paljon verta, paljon toimintaa, mutta keskiössä ovat kuitenkin henkilöt. En voinut olla miettimättä sitä, että kuinka nopeasti miehet muodostivat syvän ystävyyssiteen välilleen - rosvo ja poliisi. Nopea ystävyys ja kutsumanimet aiheuttivat minussa lievää hilpeyttä, mutta uskottavaa tai ei, niin miehet osasivat kyllä näytellä. Chow oli täydellinen empaattisen palkkamurhaajan rooliin, kuten elokuvan poliisikin sanoi; kasvot täynnä empatiaa.

Elokuva oli visuaalisesti mukavaa katseltavaa;  veren estetiikka, toimintakohtaukset, kirkon kyyhkyt, paikoittaiset still-kuvat (erityisen pöllitty tehokeino) sekä lähikuvat päähenkilöiden kasvoista.

Elokuvan tarkempi käännös on 1001 movies you must see before you die - kirjan mukaan Bloodshed of Two Heroes. Kuten kirjassakin mainitaan, niin tämä käännös kertoisi enemmän elokuvasta kuin solitaarinen the Killer. Pääosissa ovat nimenomaan  kaksi herraa, jotka yhdessä taistelevat todellista pahaa vastaan.
Toimi.

****

Ohjaaja:John Woo (Face-Off, M:I -2)
Pääosissa: Yun-Fat Chow, Danny Lee ja Sally Yeh
Kesto: 111min
Valmistusmaa: Hong Kong

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.