sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 3. elokuuta 2012

9 (2009)

Katsoin animaation nukeista - 9.

Ihmiskunta on tuhoutunut omaan nokkeluuteensa. Koneet ovat vallanneet maapallon ja keksijämies (Alan Oppenheimer) on vanginnut viimeiset ihmisyyden rippeet yhdeksään mekaaniseen nukkeen. Keksijämies on ladannut näihin nukkeihin sielunsa rippeet.

Nuket ovat koneiden hallitsemassa maailmassa ahtaalla ja yrittävät selviytyä hengissä. Numero 1 (Christopher Plummer)  johtaa nukkejen joukkoa eikä haluaisi taistella koneita vastaan vaan mieluummin pakenisi. Numero 9 (Elijah Wood) on kuitenkin sitä mieltä, että koneet ovat hallinneet jo liian kauan nukkejen elämää ja on aika toimia.

Selviävätkö pienet nuket suurikokoisten koneiden kynsistä?


Elokuvan yhtenä tuottajana toimi Tim Burton, mikä näkyy ehkä tietynlaisena synkkyytenä nukkemaailman maisemissa. Postapokalyptinen maailma näyttääkin ihan hyvältä. Nuket ovat myös ihan hyvin animoituja.

Animaation ongelma minulle oli sen persoonattomuudessa; nukeista ei oikein jaksanut välittää. Ilmeikkyys jäi aika minimiin varsinkin kun kaikkien silmät olivat samanlaiset kiikarilinssit. Nimet olisi myös voinut olla ihan kova juttu numeroiden sijaan. Tarinan juonessa oli parantamisen varaa. Tavallan elokuvassa ei ollut muuta kuin nukkejen paniikkia koneita kohtaan. Pisteitä synkemmästä lähestymistavasta animaatiossa, mitä yleensä, mutta Tim Burton on tosin jo sen alan mestari. Ja perustuihan elokuva ohjaajan lopputyöksi tekemäänsä lyhäriin, että sinällään ihan kypsää. Mielestäni elokuva olisi kuitenkin toiminut paremmin lyhäri muodossaan.

Näytti ihan hyvälle, mutta ei koskettanut millään tasolla.

**

Ohjaaja: Shane Acker (Esikoiskokopitkä)
Pääosissa: Elijah Wood, Jennifer Connelly ja Crispin Glover
Kesto: 79min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.