sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Elf (2003)

Päivällä television valloitti Will Ferrellin tähdittämä tonttuiluelokuva - Elf.

Joulupukki vierailee orpokodissa vain huomatakseen pohjoisnavalle päästyään, että tämän säkkiin on ryöminyt yksi lapsiparka. Eräs vanhaksipojaksi päätynyt tonttu päättää ottaa lapsen hoitaakseen, nimeten tämän Buddyksi. Lapsi kasvaa isoksi ja huomaa, että ei kuulu tonttujen maailmaan. Saadessaan tietää, että onkin ihminen, lähtee varttunut Buddy (Will Ferrell) etsimään oikeaa isäänsä New York cityyn - tonttupuvussa tottakai!

New Yorkissa hän tapaa myös tulevan ihastuksen kohteensa Jovien (Zooey Deschanel).

Zooey vaihteeksi blondina.

Will Ferrel onnistui hauskuuttamaan hassuttelevana tonttuna tavallisten talliaisten maailmassa pitäessään hauskaa, kun muut synkistelivät ja olivat tapoihinsa ikävän juurtuneita. Tontun biologista isää näytellyt kärttyisä James Caan oli myös mainio vastapaino kepeälle Tontulle. Zooey oli kaunis ja hänen hieno lauluäänensä pääsi esille. Mieleeni tuli vain, että mitenköhän kaikkien pokka piti kuvauksissa, ennen kaikkea itse Willin.
Healthy family fun!

***

Ohjaaja: Jon Favreau (Iron man, Iron man2)
Pääosissa: Will Ferrell, Edward Asner ja Bob Newhart
Kesto: 97min
Valmistusamaa: USA, Saksa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.