sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 2. elokuuta 2012

Phantom Lady (1944)

Katsastin Teemalta äsken tulleen Film-noir elokuvan Aavenainen (Phantom lady).

Scott Hendrikson (Alan Curtis) omistaa pienen insinööritoimiston, jossa häntä auttelee muun muassa sihteeri Ella Raines (Carol Richman), joka on umpi rakastunut pomoonsa.

Scott tapaa baarissa synkän oloisen naisen (Fay Helm), joka ei halua kertoa nimeään. Nainen suostuu lähtemään Scottin kanssa katsomaan Aurora "chiquita" Mirandan laulua sillä ehdolla, että hänen ei tarvitse kertoa mitään itsestään. Scottin saapuessa kotiinsa odottaa häntä poliisit. Käy ilmi, että hänen vaimonsa on kuollut ja häntä epäillään syylliseksi. Scott yrittää todistaa syyttömyytensä kertomalla, että on ollut naisen seurassa murhailtana, mutta kukaan silminnäkijöistä ei tunnu muistavan naisen läsnäoloa eikä itse naistakaan löydy mistään. Scott tuomitaankin kuolemaan, jolloin häneen rakastunut sihteeri ryhtyy selvittämään epäselvää tapausta.

Ella ahdistelee valehtelevaa baarimikkoa.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että pääosassa näytellyt nainen Carol Richman oli äärettämän kaunis! Hänen kasvojaan oikein katsoi hypnoottisesti niin täydelliseltä ne vaikuttivat. Toisekseen elokuvassa oli paljon mielenkiintoisia piirteitä, kuten se miten Scott Hendrikson reagoi vaimonsa kuolemaan. Katsojana odotin jonkinlaista luhistumista, huutoa, epäuskoa tai muuta sellaista, mutta mies kokosi itsensä nopeasti. Myös poliisit olivat esitetty hauskan omahyväisinä, niin kuin eivät olisi uskoneet sanaakaan miehen puheista.

Elokuvana Aavenainen oli mielenkiintoisempi katsoa visuaalisesti kuin kerronnallisesti. Mielenkiintoiset kuvakulmat, lähikuvat ja mise-en-scene tekivät siitä kiehtovan katsoa. Elokuvassa oli myös paljon yllättäviä ratkaisuja. Banaaninaisen sivuosa oli myös hauska. En ole aikaisemmin nähnyt legendaarista Mirandaa missään elokuvassa.

***

Ohjaaja: Robert Siodmak
Pääosissa: Franchot Tone, Ella Raines ja Alan Curtis
Kesto: 87min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.