sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Robin Hood (2010)

Rise and rise again until lambs become lions.
Katsastin isältäni lainassa olleen Robin Hood -elokuvan. Täytyy sanoa että jostain syystä odotin totaalista kuraa vaikka ohjaustyön takana olikin Ridley Scott. Odotukseni eivät kuitenkaan onneksi osuneet oikeaan.

Elokuva kertoo kivenhakkaajan pojasta nimeltä Robin Longstride (Russel Crowe). Kuningas Richard kuolee Ranskassa, jonka jälkeen jouskarimies Robin palaa joukkoineen takaisin Englantiin vain tavatakseen kuolevan ritarin Robert Loxleyn, jolle Robin lupaa, että vie hänen miekkansa takaisin isälleen Walter Loxleylle (Max von Sydow). Palauttaessaan miekkaa tapaa hän myös Lady Marionin (Cate Blanchett), joka oli naimisissa kuolleen Robertin kanssa. Robin tekee Williamin kanssa sopimuksen, että esittää hänen sodasta palannutta poikaansa (ja Marionin aviomiestä) niin ettei Loxleyt menetä kruunulle maitaan.

Kuninkaan paikan on ottanut tämän haurea ja heikko veljensä John (Oscar Isaac), jonka palveluksessa on yksi mätä omena - Godfrey (Mark Strong), joka pettää kuninkaansa juonimalla ranskalaisten kanssa, jotka aikovat hyökätä heikon kuninkaan johtamaan Englantiin. Robin pitää kuitenkin kansalle ja  kuninkaalle  lampaiden ja leijonien innoittaman puheen, jonka myötä kuningas lupaa lain tarjoaman vapauden kansalle. Kun sota on sodittu, ei kuningas pidäkään enää sanaansa vaan julistaa Robin Longstriden, jota Robin Hoodiksikin kutsutaan, lainsuojattomaksi...And so the legend begins ja movie ends.


Elokuva alkoi pitkähköllä taistelukohtauksella ja vaikka nautinkin kunnon rytäköistä, niin jotenkaan en jaksa niitä aivan loputtomiin katsella. Ajattelinkin että tästä tulee pitkä kaksi ja puolituntinen. Kun taistelukohtaus saatiin päättymään ja Robin lähti viemään Loxleylle miekkaa, niin alkoi myös elokuva muuttua kiinnostavaksi. Russel oli uskottava sotilaana, eikä Robin Hoodimaisuutta mitenkään erityisesti korostettu; Robin osasi käyttää hyvin jousipyssyä, mutta myös miekkaa ja hänen panssarissaan oli huppu, jonka Marion jossain vaiheessa riisui. Mielestäni tällainen alleviivaamattomuus sopikin tämänlaiseen elokuvaan joka kertoi tarinan ennen legendan syntyä.

Olen hirmuinen Cate Blanchett fani, eikä hän tässäkään tuottanut pettymystä raskasta työtä tekevänä ylväänä aatelisena. Hän ei Marionina aivan pärjännyt Kevin Costner -Robin Hoodin Marionille, mutta sopi hyvin tämän elokuvan tyyliin. Hän oli vähän kuin työläisempi versio kuningatar Elisabetista. Pidin myös Mark Strongista pahiksena. Jos saan taas käyttää sanaa alleviivaus, niin hän esitti tarinan konnaa mukavan alleviivaamattomasti; Born to be bad:maisella cooliudella.

Elokuvan keskikohta oli täyttä tavaraa, joka jaksoi pitää otteessaan. Ei loppukaan ihan kökkö ollut. Ihan hyvä seikkailutarina ja hienon synkkä värimaailma.

 ***

Ohjaaja: Ridley Scott
Pääosissa: Russell Crowe, Cate Blanchett ja Matthew Macfadyen
Kesto:140min
Valmistusmaa:USA, Uk

2 kommenttia:

  1. Sen verran viilaan pilkkua, että kuningas Rikhard Leijonamieli (Richard) sekä hänen jälkeensä valtaan noussut Juhana (John) olivat veljeksiä, eikä isä ja poika. Rikhardilla kun ei ollut jälkikasvua, niin Juhanasta tuli kuningas.

    Itse tykkäsin Robin Hoodista aivan hulluna ja näyttelijät olivat loistavia. Etenkin Mark Strong - tietysti. ;)

    VastaaPoista
  2. Aa, kappas! Täytyy muokkailla! kiitos oikaisusta! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.