sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 2. elokuuta 2012

Täältä tulee myyrä (2011)

Kävin nelivuotiaan kummityttöni kera katsomassa tsekkiläisen Zdenêk Milerin luoman Myyrähahmo Kretekin seikkailuita kokopitkän Täältä tulee myyrä -elokuvan muodossa. Elokuva oli koostettu jo ennaltaan dvd:llä julkaistuista lyhytanimaatioista.

Elokuvassa oli mukana muun muassa aivan mahtava tarina Myyrästä ja leluautosta, jonka tämä kunnostaa omakseen (Myyrä ja pikkuauto 1963). Myyrän ajoa punaisella avollaan tavallisten pulliaisten seassa oli hauska katsoa.


Myyrä myös muokkasi kaverihiirensä kanssa nuoteista levyn rikki menneen tilalle ja maalasi metsän eläimet eri värein ja kuvioin karkoittaakseen pahan ketun (Myyrä maalarina 1975).

Kaiken kaikkiaan animaatioita oli mukava katsella. Kerrankin pystyi elokuvissa vain nauttimaan kuvista ilman dialogia. Värimaailma oli myös virkistävän maanläheinen ja elokuvan mielikuvituksellisuutta oli ilo katsoa. Itse en muistaakseni pienenä hirveästi Myyrää katsonut,  joten tarinat eivät olleet minulle ennestään tuttuja. [Ylärivin teinit sen sijaan selostivat koko ajan, että mitä animaatiossa tulee tapahtumaan ja minkä kukin muistaa!!!##]

Oman ilonsa toi katsoa kummitytön rektioita animaatioihin; pelottavissa itkukohtauksissa painui pää alas ja hassuissa maalikohtauksissa taas naurettiinkin sitten oikein kunnolla. Naapurissa istunut noin 6-vuotias poika valitti ukilleen, että ei elokuva ollut kovinkaan hyvä, kun "ei ollu hirveesti sellasia toimintakohtauksia". Ehkä elokuva kosahtaakin parhaiten perheen pienimpiin sekä tällaisiin vanhoihin.

***1/2

Ohjaaja: Zdenêk Miler
Kesto: 1h 14min
Valmistusmaa:Tsekki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.