sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 3. elokuuta 2012

The Hurt Locker (2008)


Katsoin vuoden 2010 Oscar-gaalassa 10:stä eri kategoriasta ehdolla olleen ja sieltä peräti kuusi pystiä vieneen The Hurt Lockerin. Minun on ollut tarkoitus katsoa elokuva jo pitkään, mutta olen siinä mielessä erikoinen, että helposti dissaan elokuvia jos mielestäni niiden nimi ei ole mielenkiintoinen. Ja tämä "Hurt Locker" ei kertonut minulle mitään. Kun nyt kävin selvittämässä mitä sillä tarkoitetaan (tällaista):
 
To put someone in a "hurt locker" is to physically mess someone up, badly. It is roughly synonymous with causing someone "a world of pain." According to the movie's official web site, "In Iraq it is soldier vernacular to speak of explosions as sending you to "the hurt locker." -imdb
 
Niin olisin voinut elokuvan jo aikaisemminkin katsoa. Nimi on loppupeleissä hyvinkin osuva elokuvan sisältöön nähden.

Elokuva kertoo siis amerikkalaisesta pommiryhmästä Irakissa. Heidän tehtävänsä on hengenvaarallinen; he etsivät ja purkavat pommeja. Hurt Lockerissa tehdään heti alussa selväksi, että tämä ei ole mikään amerikkalainen sankaritarina, koska yksi tunnettu kasvo (Guy Pearce) kuolee elokuvan ensimetreillä pommin räjähdykseen. Tämän räjähtäneen miehen tilalle joukkoa tulee johtamaan vaaroilla leikittelevä kersantti William James (Jeremy Renner).

Kersantin alaiset yrittävät hillitä uhkarohkeaa johtajaansa, mutta tämän pää on jo niin seonnut sodan kauhuista, että hänelle ei tunnu olevan tärkeää jääkö hän henkiin vai ei.

Elokuvassa on myös mm. Ralph Fiennes sekä David Morse jenkkisotilaina ja Lost-tähti Evangeline Lilly kersantin vaimona.
 
Jeremy Renner

Muistan kun katsoin joskus nuorena veljeni kanssa toimintaelokuvia, joissa glorifioitiin vietnanamin sota niin, että jenkit olivat sankareita ja "vinosilmät" pahiksia. Muistan ihmetelleeni, että voittiko jenkit vietnamin sodan vai vietnamilaiset? Toki paljon vietnaminsotaa kritisoiviakin elokuvia on tehty.

Hurt locker oli siinä mielessä hieno elokuva, että se pyrki näyttämään asiat sellaisina kuin ne ovat. Ei kaunistelua tai hyväksyvästi nyökyttelevää vaan suoraan karun brutaali kuvaus, joka ei jätä jenkkisotilasta kovinkaan hyvää kuvaa. Elokuvan ohjaaja Kathryn Bigelow sanoikin Oscar-pystin saatuaan sloganin: Bring the troops home. Elokuvan teolla on siis ollut selkeä motiivi osoittaa sodan järjettömyys ja saada joukot kotiin.

Jo elokuvassa "Kolme kuningasta" näytettiin hieman huonompi kuva jenkkisotilaista kun he persianlahdensodassa halusivat pölliä vaan paljon kultaa. Kolmessa kuninkaassa oli kuitenkin paljon viihteellisempi ote kuin Hurtissa.
 
Kolme kuningasta:Ice cube, Clooney sekä Marky Mark

Elokuvan tähteen eli John Williamsin näyttelijään Jeremy Renneriin kiinnitin huomion ensimmäistä kertaa Mi:4:ssa. Hän on hyvin intensiivinen kaveri, jos niin voi sanoa. Uskoisin, että hänellä on aika hyvä fyysinen kunto. Hän näyttelikin uskottavasti päästään vialla olevaa kersanttia. Hänessä on jokin sellainen ominaisuus, että hänelle ei haluaisi hattuilla. Vähän kuin Mel Gibson Tappavissa aseissa (tai oikeassa elämässä) hän vaikuttaa siltä että väärästä vivusta vetäisy aiheuttaa hänen totaalisen sekoamisen - It's always the quiet ones.

Oikeastaan minulle elokuvan suurin ongelma oli sen viihdyttävyys. Jonkin aikaa sotatantereella pyöriskelyä ja pommien purkua oli mielenkiintoista katsoa, mutta sitten into loppui. Koska elokuvan alussa tuli jo selväksi että  mikä on sen sanoma, niin se ei jättänyt oikein mitään muuta odotettavaa kuin että kuka  kuolee seuraavaksi. Pidän kuitenkin sotaelokuvista kuten Full metal jacket, Apocalypse now, Kunnian polut sekä Kauriinmetsästäjä. Hurt Locker jäi näihin elokuviin verrattuna kauas taakse. Ymmärrän kyllä, että Hurtin tarkoituksena ei ollutkaan olla viihdyttävä vaan lähinnä realistinen kuvaus, mutta mielestäni dokumentit ovat kuitenkin parempi media siihen tarkoitukseen.

Tärkeä elokuva tehdä Jenkeissä jenkeille, koska koko muulle maailmallehan se on jo selvää mitä heidän pitäisi tehdä.

***
Ohjaaja: Kathryn Bigelow (Point break, Strange days)
Pääosissa: Jeremy Renner, Anthony Mackie ja Brian Geraghty
Kesto: 131min
Valmistusmaa: USA

1 kommentti:

  1. Good modern war film but definitely overhyped. This does bring a different perspective m4ufree movies to warfare today showing the frustrations of blurred lines between who is a threat and who is not. Recommended but I would caution hulu blacklist lowered expectations due to the hype.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.