sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 2. elokuuta 2012

The Lovely Bones (2009)

Katsoin ostamaltani DVD:ltä Peter Jacksonin ohjaaman elokuvan Oma taivas (The Lovely Bones). Voi, voi...on aina ikävä huomata, että lempiohjaajan kätösistä ei lähde pelkkiä kultakimpaleita (tosin viitteitä tästä oli jo King Kongissa). Peter on selkeästi nyt hullaantunut visuaalisten efektejen käyttöön ja tässä Oma taivas -elokuvassa on villitys lähtenyt lopullisesti käsistä.

Abigail Salmon (Rachel Weisz) ja Jack Salmon (Marky Mark) pyörittävät kolmen lapsen taloutta. Vanhempien lisäksi perheeseen kuuluu siskokset Susie (Saoirse Ronan) ja Lindsey (Rose McIver) sekä pikkuveli Buckley (Christian Thomas Ashdale). Heti elokuvan alussa käy ilmi, että Susie murhataan. Tarinaa kerrotaankin tämän murhatun tytön näkökulmasta, joka on jäänyt välimaahan jumiin. Hänen henkensä ei siis ole vielä päässyt taivaaseen asti, koska Susiella on selvittämättömiä asioita eikä ole vielä hyväksynyt kuolemaansa.

Susien murhannut George Harvey (Stanley Tucci) ei tyydy vain Susiehen vaan kiinnittää pian huomionsa hänen Lindsey-siskoonsa.
 
                                                                       Susie

Pääosassa toiminut Susien näyttelijä oli roolissaan ihan ok. Hänen innokkuutensa kääntyi joskus ylinäyttelemisen puolella, eikä ollut näin ollen kovinkaan uskottava. Susien vanhemmat olivat puolestaan ihan uskottavia surussaan. Elokuvassa voi nähdä myös pienen cameon itse ohjaajalta kun hän katselee videokameraa ostomielessa. Oli vähän hassu kohtaus.

Murhaaja oli jotenkin liian stereotyyppinen murhaaja. Tai ehkä se olikin juuri ohjaajan tarkoitus. Miksi niin monessa elokuvassa murhaaja pukeutuu johonkin laastarin väriseen takkiin. Tucci oli saanut siniset piilarit itselleen, ettei näyttäisi niin sympaattiselta lämpimän ruskein silminsä. Stanley teki sellaisen vakiosuorituksen.
 
                                                        Stanley Tucci Lovely Bonesissa...

Ja Robin Williams Insominiassa. Laastarinvärisissä takeissaan.

Taivasmaailma oli kuin tylsästä lastenohjelmasta.

Pettymys.

**1/2

Ohjaaja: Peter Jackson (King kong, Bad taste)
Pääosissa: Rachel Weisz, Mark Wahlberg ja Saoi
Kesto: 135min
Valmistusmaa: USA, UK, Uusi Seelanti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.