sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Zodiac (2007)

Katsoin Subilta äsken tulleen Zodiac:in. Olen nähnyt elokuvan kerran aikaisemminkin, jolloin raivostuin sen päämäärättömyydestä. Ajattelin katsoa elokuvan nyt uudelleen kun tiesin olla odottamatta mitään tyydyttävää loppuratkaisua; eikä se ollutkaan niin huono kuin muistin.

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Zodiaciksi itseään nimittävä sarjamurhaaja lähettää lehteen 70-luvulla koodin, jonka vaatii julkaistavan lehden etusivulla. Lukemisesta ja ongelmien ratkaisemisesta kiksinsä saava lehden pilapiirtäjä Robert Graysmith (Jake Gyllenhaal)  innostuu jutusta ja alkaa ratkaista Zodiacin henkilöllisyyttä. Juttu venyy ja paukkuu. Mahdollinen epäilty Arthur Leigh Allen (John Carroll Lynch) saadaan haaviin, mutta hänen syyllisyydestään ei ole kuitenkaan pitäviä todisteita ja hän pääsee vapaaksi. Jutun selvittämättömyys vie Robertin miltei ihmisraunioksi, hänen vaimonsa (Chloe Sevigny) lähtee lapsineen muualle ja oletettavasti itse Zodiac soittelee pilareita miehen kotiin. Robert  jättääkin työnsä lehdessä ja keskittyy pelkästää Zodiac-tapaukseen. Tutkimuksensa pohjalta hän julkaisee kirjan, johon tämä elokuvakin oikeasti perustuu. Piirtäjää auttavaa juoppoa lehden rikosreportteria esittää Robert Downey jr ja johtavasti Zodiac-tapausta tutkivaa poliisia Mark Ruffalo.


Ohjaaja David Fincher osaa kyllä luoda jännän tunnelman ja saa sarjamurhaajan etsimisestä mielenkiintoista katsottavaa vaikka murhatkin tehtiin jo elokuvan alkupuolella. Elokuva kesti kokonaisuudessaan 2,5 h ja oli sisältöönsä nähden aivan liian pitkä. Pointtinsa saavuttaakseen se oli kuitenkin juuri oikean pituinen; Umpikujia, paikallaan junnausta ja syyllinen on tavallaan kokoajan tiedossa, mutta mitään vaan ei voida tehdä ilman tarvittavia todisteita. En tiedä mitään oikeasta poliisityöstä, mutta voisin kuvitella, että se on joskus oikeastikin aika turhauttavaa jos syyllinen on miltei varma, mutta "kovat" todisteet puuttuvat.

Jake oli uskottava kaulaansa myöten juttuun uppoutuneena innokkaana nuorikkona kun taas Downey osasi olla yllättävän epä-ärsyttävä. Elokuva on hyvin tehty ja siinä on osaavat näyttelijät, mutta käsikirjoitus ei vain tuo sitä tavallista tyydytystä mitä murhamysteereistä olen tottunut saamaan. Ensimmäisellä kerralla tämä ärsytti suunnattomasti, mutta nyt elokuvan toistamiseen katsottuani on se loppujen lopuksi aika nerokas.

***1/2

Ohjaaja:David Fincher
Pääosissa:Jake Gyllenhaal, Robert Downey Jr. ja Mark Ruffalo
Kesto:157min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.