sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 27. lokakuuta 2012

Hot tub time machine (2010)

Katsastin eilen televisiosta tulleen elokuvan Hot tub time machine - Kasari kankkunen (Hot tub time machine).

Vanhat ystävyksyt tuo yhteen kun yksi heistä päätyy sairaalaan itsemurhaa yritettyään säälittävän elämänsä päättääkseen. Adam (John Cusack), Nick (Craig Robinson) ja Lou (Rob Corddy) päättävät yhdessä Adamin siskon pojan  - Jacobin (Clark Duke) - kanssa vaihtaa viihteelle. Miehet päätyvät kosteisiin hetkiin yhteisessä poreammeessa ja sammuvatkin niille sijoilleen. Herätessään krapulakoomasta huomaavat miehet joutuneensa takaisin 80-luvulle. Kasariluvulla he ovat nuoria itsejään ja Jacob joka ei ollut vielä syntynyt on olemassaolon rajamailla. Miehet päättävät tehdä kaiken samalla tavalla kuin oikeasti tekivät 80-luvulla, ettei maailman tasapaino järkkyisi ja pääsisivät takaisin kotiin. Kaikki ei mene kuitenkaan ihan putkeen.

Elokuvassa voi nähdä Chevy Chasen henkimaailmanoppaana ja Grispin Gloverin kätensä menettävänä hotellipoikana.


Elokuva ei ollut hauska. Ainoat kerrat kun nauroin elokuvan aikana olivat hetket joissa oli Grispin Glover. 


Elokuvan kuvauksessa yritettiin vedota, että kyseessä on samankaltainen pätkä kuin menestyselokuva Kauhea kankkunen. Ehkä elokuvassa yritettiinkin kulkea Kauhean kankkusen jalanjäljissä. Täytyisi vain muistaa, että se ei ole aina hauskaa katsottavaa kun miehet vetää itsensä känniin ja pilveen ja sitten törttöilee vaikkakin tässä yritettiin aikamatkustus twistiä. 

Ei tämä ollut hyvä.

**

Ohjaaja: Steve Pink (Accepted)
Pääosissa:John Cusack, Rob Corddry ja Craig Robinson
Kesto:101min
Valmistusmaa: USA

4 kommenttia:

  1. Itsekin iltasella tätä katselin, ihmetellen ohessa miten hitossa tämäkin kammotus on tehdyksi asti päätynyt...

    VastaaPoista
  2. niinpä! ei tuntunut olevan mitään järkeä koko elokuvassa tai mitään uutta.

    VastaaPoista
  3. En katsonut tätä elokuvaa, mutta se, miltä juoni vaikuttaa, on yksinkertaisesti kamala. Aivan kaamea konsepti koko elokuvassa? Todiste siitä, että Amerikassa on varaa tehdä mitä tahansa, koska rahaa on.

    VastaaPoista
  4. Joo, ilmeisesti aikamatkustus ja kännissä sekoilu oli jonkun mielestä varma kassamagneetti.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.