sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 23. lokakuuta 2012

Larry Crowne (2011)

Katsoin jostain omituisesta syystä ostamani elokuvan Larry Crowne - Uusi mahdollisuus (Larry Crowne).

Larry (Tom Hanks) on työskennellyt Wal-Martin kaltaisessa marketissa, mutta ei ole edennyt johtoportaaseen, koska Larrylta puuttuu korkeakoulukoulutus. Niinpä hän saakin potkut. Larry päättää aloittaa opiskelut, että työpaikka ei olisi enää koulutuksesta kiinni. Koulussa Larry ottaakin kurssin taloutta sekä vapaan puhumisen kurssin. Jälkimmäistä kurssia vetää elämäänsä kyllästynyt Tainot (Julia Roberts), jolla on isotissisistä naisista pitävä kirjailijamies.

Larry saa elämäänsä uutta intoa koulun myötä ja Tainotkin saa hymyä huuleensa Larryn tultua elämäänsä.


 Elokuvan on ohjannut Tom Hanks itse ja siihen nähden elokuvassa on yllättävän vähän huumoria. Elokuva käsittelee ajankohtaisesti ikävää talouastilannetta ja rahallisia huolia. Sinällään ihan sympaattinen ajatus kuvata tällaista  ahkeraa ja vakituiseen työpaikkaan tottunutta tavallista miestä, jonka elämä muuttuu, mutta jatkuu kuitenkin eron ja työnkin menettämisen jälkeen. Tom Hanks näytteli Tom Hanksia ja Julia Roberts oli poikkeuksellisen kärttyisä.

Vaikka elokuvaa katsoikin ihan mielellään ilman turhia tuskia, ei se myöskään aiheuttanut suuria positiivisia tunteitakaan. 

Nopeasti unohdettava ihan kiva tarina.

**1/2

Ohjaaja: Tom Hanks (That thing you do)
Pääosissa: Tom Hanks, Julia Roberts ja Sarah Mahoney
Kesto: 98min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.