sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 3. tammikuuta 2013

Mirror mirror (2012)

Katsoin äidiltäni lainaaman elokuvan Kerro, kerro kuvastin (Mirror mirror). Elokuva pohjautuu satuun Lumikista, kuten toinen samana vuonna saapunut elokuva: Snow White and the huntsman.

Paha äitipuoli (Julia Roberts) aloittaa elokuvan kertomalla, että elokuva on hänen tarinansa, ei Lumikin. Hän on elellyt Lumikin isän kuoltua leveästi piittaamatta kansalaisten kärsimyksistä. Äitipuolen uskottuna lakeijana toimii Brighton (Nathan Lane), joka määrätään tappamaan 18 vuotta täyttänyt Lumikki, jotta tämä ei voisi vaatia valtaistuinta omakseen. Brigton kuitenkin säälii tyttöä ja päästää tämän karkuun. Lumikki pökrää kääpiövarkaiden mökin eteen ja saa suojaa pieniltä asukkailta.

Lumikki on myös kohdannut prinssin johon on rakastunut, mutta kuulee, että tämä on menossa naimisiin hänen äitipuolensa kanssa. Lumikilla on suuri halu auttaa kansaansa ja saada prinssi omakseen.

Äitipuoli ja Lumikki
Julia Roberts teki varsin onnistuneen roolin pahasisuisena äitipuolena. Varmaan hänellekin ihan virkistävää vaihtelua herttaisten naisten esittämisen lomassa. Lumikin näyttelijä Lily Colins oli puolestaan mitäänsanomaton. Kaunis hän toki oli, mutta ei mitenkään mieleenpainuva. Sympatiani olivat toki hänen puolellaan, mutta ei kovinkaan voimakkaasti. Kääpiöt olivat suurimmaksi osaksi mainioita hahmoja. Vanhan sadun uudelleenherättämisessä on kuitenkin omat haasteensa, koska kaikki tietävät miten siinä käy. Vaikka omat twistinsä olivat elokuvantekijät heittänyt, niin ei satu saanut kuitenkaan tarpeeksi mielenkiintoista muotoa. 

Nathan Lee


Elokuva oli kuitenkin ihan viihdyttävä ja hieman heikossa hapessa katottuna meni ihan hyvin. Niin ja Nathan oli tuttuun tapaansa hauska. 

**1/2



Ohjaaja: Tarsem Singh

Pääosissa: Lily Collins, Julia Roberts ja Armie Hammer
Kesto:106min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.