sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 14. tammikuuta 2013

Patriot games (1992)

Katsoin taannoin elokuvan Näkymätön vihollinen (Patriot games). Sekoitan tämän aina elokuvan jonkinlaiseen jatko-osaan: Isku Kolumbiaan. En muista koskaan mitä tapahtui kummassa elokuvassa. Huomasin juuri imdb:stä, että tämäkin taitaa olla jatko-osa Punaisen lokakuun metsästykselle, jossa Jackin roolia veti Alec Baldwin. Kaikki elokuvat perustuvat siis Tom Clancyn kirjoihin.

Harrison Ford esittää entistä CIA analystia, Jack Ryania.  Jack toimii nykyään opettajana merijalkaväelle, koska tämän lääkärivaimo Cathy (Anne Archer) haluaa Jackin olevan enemmän perheensä kanssa ja turvassa. Jackilla on myös tytär, puikkuvanha Sally Ryan (Thora Birch).

Tapahtuu kuitenkin niin, että kun Jack on perheensä kanssa Lontoossa lomalla, joutuu hän keskelle salamurhatilannetta, jossa kuninkaallisen perheen jäsen on vaarassa. Jack ottaa tilanteen haltuun ja ampuu yhden rikollisista ja saa yhden rikollisen kiinni. Käy ilmi, että Jackin ampuma mies on tämän eloon jääneen rikollisen (Sean Bean) veli. Jack palaakin CIA:han, koska kuolleen veljen kostoa kytenyt mies saapuu IRA:n joukoista irronneen tukiryhmänsä kanssa Yhdysvaltoihin vainoamaan Ryanien perhettä. 

Elokuvassa voi nähdä niin Samuel L. Jacksonin kuin James Earl Jonesinkin

Jack Ryan tositoimissa
Olen nähnyt tämän elokuvan useaan otteeseen. Veljeni sai sen joskus joululahjaksi ja sitä sitten poltteli tasaiseen tahtiin vhs-nauhurissa. Elokuva onkin hyvä perustoimintajännäri. Harrison esittää hyvin rauhanomaista miestä, joka  kuitenkin näyttää todelliset kyntensä kun hänen perhettään uhataan. Elokuvassa onkin hauska kohtaus kun Samuel L. Jacksonin näyttelemä Jackin toveri kyselee, että mikä motivoi hänet huimapäiseen tekoon, niin vastaa Jack: Rage, pure rage...Just made me mad. Ja sitten Samuel summaa, että toivottavasti et koskaan suutu minulle.

Sean Bean oli myös uskottava kiihkeämielisenä irkkuna. Kaikin puolin roolit olivat osuneet kohdilleen. Tietysti juoni oli hieman ennalta-arvattava, mutta ei se menoa haittannut. Pettymys olisi jos lopputulos olisi ollut jotain muuta.
 
***1/2

Ohjaaja: Phillip Noyce (Isku Kolumbiaan, Rasvatyyni)
Pääosissa: Harrison Ford, Sean Bean ja Anne Archer
Kesto: 117min
Valmistusmaa: USA


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.