sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 2. marraskuuta 2013

The Hike (2011)

The Hike -elokuvassa tytöt päättävät lähteä vaeltamaan ihan vain oman sukupuolensa kesken. Joukkoa johtaa juuri armeijasta palannut sotilas Kate (Zara Phythian), joka joutui todistamaan poikaystävänsä kuoleman taistelukentällä. Metsäreitillään flirttailevat tytöt kohtaavat kalliokiipeilyä harrastavan kolmen miehen joukon. Alun huuman jälkeen tytöt tajuavat, että kyseessä onkin naisia raiskaava ja murhaava joukkio.
Kuva täältä
Elokuva alkoi harvinaisen mainiosti tyttöjen edetessä vaellusreittiään ilman murheita kun taustalla näytettiin tuntemattomien naisten ruumiita; yksi veti viimeisiä henkiä luolassa, toinen lillui vedessä. Tästä nousi mukavan ristiriitaiset fiilikset kun tiesi tyttöjen kävelevän huolettomina kohti turmiotaan. 

Elokuvan keskivaiheilla tapahtunut naisten jahtaaminen, raiskausyritykset sekä tapot olivat sen sijaan jokseenkin mielikuvituksettomia ja tylsän sekavaa katsottavaa. Ajattelin, että kyseessä on Death proofin kaltainen elokuva, jossa tytöt joutuvat ensin kokemaan kovia ja sen jälkeen kosto tuntuu suloista suloisemmalle, mutta vaikka Kate kaikki kolme miestä lopulta surmaakin niin kostoa ei ollut niin viihdyttävä katsoa kuin siitä olisi varmaankin saanut.

Olin myös hyvin yllättynyt, että kyseessä oli brittiläinen elokuva, kun ihmisten ulkomuotojen sekä aksenttien perusteella ajattelin sen olleen skandinaavista tuotantoa. Mutta se siis plussana, että ihmiset näyttivät aidoilta eikä Hollywoodin muovisilta muoteilta.

**

Ohjaaja:Rupert Bryan
Pääosissa: Tamer Hassan, Barbara Nedeljakova, Ben Loyd-Holmes
Kesto:83min
Valmistusmaa:UK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.