sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Bad Teacher (2011)

Katsoin televisiosta jonkin aikaa sitten tulleen Cameron Diazin tähdittämän Bad Teacher -elokuva.

Elizabeth Halsey (Cameron Diaz) on opettaja jonka ainoa päämäärä on päästä rikkaan miehen kanssa naimisiin. Omaan ammattiinsa hän ei juurikaan tunne kiinnostusta vaan pistää teineille videoita tuntien ajaksi pyörimään. Kun kouluun saapuu uusi komea ja ennen kaikkea rikas sijainen: Scott (Justin Timberlake), iskee Elizabeth hänen kimppuunsa. Ainoa ongelma on se, että myös koulun toinen opettajatar (Lucy Punch) on kiinnostunut samasta miehestä. 

Elizabethiin itseensä on puolestaan iskenyt silmänsä liikunnan opettajana toimiva Russell (Jason Segel), mutta tämän tulot eivät ole oikein Elizabethin makuun. 

Paha ope
Phyllis Smith on hauska
Mielestäni oli hauskaa että Bad Teacher irvaili niille lukuisille inspiroiville "opettaja-elokuville", joita Elizabethin hahmo luokalleen ironisesti näyttääkin sillä aikaa kun itse vetelee hirsiä. Cameron veti hyvin ja nauroinkin useaan otteeseen. Vaikkakin elokuvan loppupuolella Elizabethista kuoriutui pehmeämpi puoli tämän auttaessa kiusattua lasta, ei se tuntunut liian siirappiselta vaan ihan uskottavalta hahmon kehitykseltä. Justin Timberlake oli myös ihan ok hieman yksinkertaisena pääosamiehenä ja Jason Segel sympaattisena liikunnan opettajana.

Ihan  kivaa viihdettä.

***

Ohjaaja: Jake Kasdan (Orange County, Zero effect)
Pääosissa: Cameron Diaz, Jason Segel, Justin Timberlake
Kesto: 92min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.