sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

925/1001 The Sweet Hereafter (1997)

Olen taas yrittänyt hieman virkistää 1001 Movies you must see before you die -kirjaan pohjautuvaa projektiani ja lainasinkin kirjastosta elokuvia ihan vain kirjan listoilta. Yksi näistä elokuvista oli Suloinen ikuisuus (The Sweet hereafter).

Ian Holm näyttelee asianajaja Mitchell Stevensiä, joka palkataan surevien vanhempien toimesta, jotka menettivät lapsensa koulubussitapaturmassa. Mitchell haastattelee, niin bussin kuljettajaa kuin surevia vanhempiakin. Turmaan ei ole selkeää syytä, mutta Mitchell on sen päättänyt kaivaa vaikka väkisin, "ehkä pultti on ollut löysällä tai turvakaide liian heikko". Turmasta selviää yksi oppilaista (Sarah Polley), joka joutuu olemaan pyörätuolissa lopun elämänsä. Hän onkin ratkaisevassa osassa jutun päättymisessä.
Koulubussi hunningolla
Mitchellillä on myös omat murheensa kun hänen tyttärensä (Caerthan Banks) on huumeiden käyttäjä, joka soittelee tälle aina vähän väliä pyytäen rahaa sekä aiheuttaen Mitchellille sydänsuruja. 

 Elokuvan kerronta vaihtelee ajasta ennen turmaa sen jälkeiseen aikaan.

Ian Holm ja eteerinen Sarah Polley
Elokuva oli siitä mielenkiintoinen, että siinä ei loppujen lopuksi tapahtunut hirveän paljon, mutta sitä oli siitä huolimatta mielenkiintoista katsoa. Bussiturman syyksi ei paljastunut rattijuoppo tai muu dramaattinen tapahtuma bussissa vaan kyseessä oli puhdas onnettomuus. Ian Holm oli loistava lipeväkielisenä asianajajana, joka tiesi mistä naruista vedellä, että saisi vanhemmat nostamaan ryhmäkanteen. Hänen hauras olemuksensa tämän tyttärensä soittaessa tai hänen puhuessa tämän menneisyydestä oli liikuttava.

The Sweet hereafterin kaltaista elokuvaa en ollut aikaisemmin nähnytkään ja oli vähäeleisyydessään vaikuttava. Elokuva näytti hyvin kuinka usein tragedoissa halutaan löytää joku syyllinen vaikka todellista syyllistä ei ole. Elokuvan kerronta kulkee rinnakkain Pillipiipari-sadun kanssa, jossa pillipiipari soittaa lumottua huiluaan jota seuraa kaikki muut paitsi rampa lapsi, joka jää yksin kaupunkiin. Tämä vertauksena bussissa kuolleisiin lapsiin ja eloon jääneeseen tyttöön, joka joutuu olemaan pyörätuolissa ainiaan.

Emotional experience.

****

Ohjaaja: Atom Egoyan
Pääosissa: Ian Holm, Sarah Polley, Caerthan Banks
Kesto:112min
Valmistusmaa:Kanada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.