sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

The Company of Wolves (1984)

Sudet tulevat (The Company of Wolves) on Neil Jordanin (mm. Veren vangit) ohjaama synkkä filmatisointi tutusta Punahilkka-sadusta.

Sarah Patterson näyttelee elokuvassa aikuisuuden kynnyksellä olevaa Rosaleenia, jonka mummo (Angela "Murder she wrote" Lansbury) kertoo tälle tarinoita ihmisistä, jotka ovat susia valeasuissa. Elokuva koostuu pitkälti näistä eri tarinoista ja surullisista ihmiskohtaloista. Lopulta Rosaleena kohtaa itse tällaisen matkalaisen, joka osoittautuu sudeksi. Oikeastaan koko elokuva on vain Rosaleenin levotonta unta...vai onko?
 
Rosaleen ja susi miehen vaatteissa
 Elokuvaan on saatu ihan hyvä synkkä tunnelma, jota sen puitteet tukevat. Pääosaa esittänyt Sarah on mainio lolitamaisena punahilkkana. Harmi, että hänen näyttelijäuransa jäi vain pariin elokuvaan. Elokuvassa käytetetyt efektit ihmisen muutoksesta sudeksi olivat kuitenkin hieman turhan liioiteltua vahamaisine päine ja ylipitkine kielineen. Tosin jossain määrin hienoja.

Muahhaha, yllän silmääni!
Tarinan sisällä olevat tarinat ovat ihan kiinnostavia, mutta rikkoo elokuvaa eikä muodosta nautittavaa kokonaisuutta. 

Ihan jännä, mutta ei tarpeeksi.

**1/2

Ohjaaja: Neil Jordan (Veren vangit, The Crying game, Ondine )
Pääosissa: Sarah Patterson, Angela Lansbury, David Warner
Kesto:95min
Valmistusmaa:UK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.