sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 25. syyskuuta 2014

What Dreams May Come (1998)

Jos lukee elokuvan selostuksen ennen sen näkemistä, niin voi käydä kuten minulle kävi tämän Taivaan tuolla puolen (What Dreams May Come) elokuvan kanssa: odottaa jotain aivan muuta kuin mitä saa. 

Alkuteksteistä elokuvan alkuun pääsemme jo näkemään kuinka lääkäri-Chris (Robin Williams) rakastuu taiteilija-Annieen (Annabella Sciorra), nai tämän, saa kaksi lasta ja menettää nämä auto-onnettomuudessa. Pian myös Chris itse menehtyy auto-onnettomuuden seurauksena. Yksin jäänyt Annie ei jaksa elämistään, joten päättää tehdä itsemurhan ja mennä perheensä perässä. Elokuva keskittyykin pohtimaan tuonpuoleista elämää, jossa Chris yrittää löytää perheensä. Tosin Annien hän joutuu itsemurhan tehneenä etsiä helvetistä asti. 

Elokuvassa voi nähdä myös Cuba Gooding jr.:n. 

Elämää maalauksessa
Elokuvan kunniaksi täytyy sanoa ainakin se, että se ei yrittänyt olla liian kaupallinen. Myös tuonpuoleisen erikoistehosteet olivat aika hienot kun Chris päätyi asumaan vaimonsa maalamaan tauluun. Tosin tätä väri-ilottelua mielestäni pitkitettiin pelkästään tehosteiden "makeuden" takia. Mielestäni Robin Williams oli ihan ok ja Scirrora oikein mainio tunteikkaana naisena, mutta en ihan vain ymmärtänyt elokuvan ideaa. Tuonpuoleisen hahmottamasti on toki moni elokuva yrittänyt, mutta kyseisen elokuvan toteutus asiasta ei ollut kovin kiintoisa. Kai pätkän pääsanoma oli se, että rakkaus voittaa kaiken, koska Chris haki vaimonsa helvetistä ja vietti tämän kanssaan mieluummin aikaa kuin olisi ollut onnellinen taivaassaan.

Taivaan tuolla puolen pisti pohtimaan taas Robin Williamsin omaa kohtaloa. Oliko elokuva hänelle jollain tavalla lohduttava kun hän sai leikkiä ajatuksella tuonpuoleisesta. Tosin elokuvassa itsemurhan tehnyt vaimo joutuu helvettiin, joka on erittäin ahdistava paikka. Vaikuttiko se mitenkään Robinin mielenmaisemiin vaikka ateisti olikin?  Nämä ovat tietysti asioita joihin ei saa koskaan vastausta, mutta sellaisilta aatoksilta on elokuvaa katsoessa vaikea välttyä. 

Plussaa omalaatuisuudesta, miinusta mielenkiinnottomista dialogeista.

**1/2

Ohjaaja:Vincent Ward (River Queen)
Pääosissa: Robin Williams, Cuba Gooding Jr., Annabella Sciorra
Kesto:113min
Valmistusmaa:USA, Uusi Seelanti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.