sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 7. huhtikuuta 2016

Million Dollar Arm (2014)

Urheiluagentti saa idean sukeltaa Intian markkinoille pesäpallon merkeissä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa - Million Dollar Arm.

Million Dollar Arm -kilpailun voittajat
JB (Jon Hamm) ja Aash (Aasif Mandvi) ovat päättäneet perustaa itsenäisen urheiluagenttitoimiston, johon heillä on vaikeuksia saada kunnon rahakasta asiakasta. JB saakin epätoivon hetkellään, menetettyään ison asiakkaan, idean kokeilla etsiä pesäpallokykyä ainoasta koskemattomasta markkina-alueesta - Intiasta. Haastavaksi haun tekee se, että Intia on enemmän kriketti- kuin pesäpallomaa. JB saa kuitenkin rahoituksen pyrkimykselleen hakea kaksi potentiaalista heittokättä Million Dollar Arm -kilpailun kautta ja viedä heidät jenkkeihin treenamaan vuodeksi. Pikaisen koulutuksen jälkeen heidän pitäisi jo osallistuaa ammattilaisjoukkueen karsintoihin. 

JB:n matkaan tarttuukin kaksi hyvän tuloksen saanutta nuorta miestä: Rinku (Suraj Sharma) ja Dinesh (Madhur Mittal). Näiden lisäksi mukaan tarttuu vielä valmentajan urasta haaveileva innokas pikkumies Amit (Pitobash). 

Elokuvassa voi myös nähdä Alan Arkinin (lähinnä silmät kiinni) sekä Lake Bellin JB:n ihastuksen kohteena. 


Taj Mahal taustanaan, JB puhuu puhelimessa
Million Dollar Arm oli kiva hyvän tuulen elokuva, josta tiesi etukäteen mitä tulisi tapahtumaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut vaan elokuvaa seurasi kiinnostuneena lähinnä siltä kantilta kuinka näihin lopputuloksiin päästään; kuten playboymaisen JB:n ihastuminen viehättävään, mutta älykkäseen naapuriinsa tai poikien pääseminen karsinnoista pelaamaan ammattilaisina pesäpalloa. 


Viehkeä lääkäriksi opiskeleva naapuri pukeutuu Intia-teemaan
Tykkäsin myös siitä, ettei poikien välillä ollut koskaan minkäänlaista kateuskisailua vaan molemmat kannustivat toisiaan. Amit oli myös sympaattinen valmentajana. Intia oli myös mielenkiintoinen kuvausympäristö. 

Elokuva toi hetken mukavuuden, mutta aika unohdettavaksi jäi.

***

#elokuvahaaste2016 (34. Elokuva, jonka nimessä on numero).


Ohjaaja:Craig Gillespie
Pääosissa: Jon Hamm, Aasif Mandvi, Alan Arkin
Kesto:2h4min
Valmistusmaa:USA

2 kommenttia:

  1. Lake Bellin ura on outo. Mikä hän oikein on? Hän ei ole koskaan oikein ollut suuren yleisön tietoisuudessa, mutta silti hän on ollut Hollywoodissa suht pitkään. Hänhän myös ohjasi elokuvan, joka kertoi traileriäänistä. Se minun on ollut tarkoitus katsoa pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lake Bell on tosiaan vähän jäänyt sivuun isoista osista! Mielestäni kuitenkin ihan hyvä näyttelijä, että olisi kiinnostaa nähdä jossain vähän vaativammassakin roolissa, että kuinka pärjäilee. Tuosta traileriääni-elokuvasta en olekaan kuullut! :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.